Kuka päivitti Vladimir Putin?

  • Alina Kabaeva päivitti Vladimir Putin ?: sta ?.: ään Ikäero oli 30 vuotta, 7 kuukautta ja 5 päivää.

Vladimir Putin

Vladimir Putin

Vladimir Vladimirovitš Putin (ven. Влади́мир Влади́мирович Пу́тин  (ohje) s. 7. lokakuuta 1952 Leningrad, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) on venäläinen poliitikko, nykyinen Venäjän federaation presidentti ja entinen pääministeri. Häntä tukee Yhtenäinen Venäjä -puolue, jolla on enemmistö Venäjän parlamentin eli liittokokouksen kummassakin kamarissa.

Putin aloitti työuransa tiedustelupalvelu KGB:n tiedustelu-upseerina, jona hän toimi 16 vuoden ajan vuosina 1975–1991, aluksi Pietarissa ja 1980-luvulla Dresdenissä Itä-Saksassa. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen hän siirtyi politiikkaan ja toimi 1990-luvulla muun muassa Pietarin kaupungin apulaispormestarina ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n johtajana ennen kuin presidentti Boris Jeltsin nimitti hänet pääministeriksi vuonna 1999. Viimeiset kuukautensa pääministerinä Putin toimi myös Venäjän virkaatekevänä presidenttinä.

Putinin ensimmäiset kaksi presidenttikautta olivat vuosina 2000–2008, kolmas kausi alkoi 2012, ja neljäs kausi alkoi 2018, viides 2024. Pääministerinä Putin toimi vuosina 1999–2000 ja uudelleen 2008–2012.

Putinin valtakauden keskeisiä tapahtumia ovat olleet toinen Tšetšenian sota, Georgian sota, Itä-Ukrainan sota, Krimin anneksointi Venäjään vuonna 2014 sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022. Putin on Kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttama sotarikoksista Ukrainassa.

Putin on usein korostanut Venäjän yhtenäisyyttä, ja hänen hallintatyyliään on usein kutsuttu autoritaariseksi, itsevaltaiseksi ja epädemokraattiseksi, jopa diktatoriseksi. Venäjällä hänen kansansuosionsa on yleensä ollut korkea.

Lue lisää...
 

Alina Kabaeva

Alina Kabaeva

Alina Maratovna Kabajeva (ven. Алина Маратовна Кабаева, s. 12. toukokuuta 1983 Taškent, Uzbekistanin SNT, Neuvostoliitto) on venäläinen poliitikko ja rytmisen kilpavoimistelun olympiavoittaja. Hänen väitetään olevan presidentti Vladimir Putinin naisystävä.

Lue lisää...