Kuka päivitti Mercedes de Acosta?

Mercedes de Acosta (1. maaliskuuta 1893 – 9. toukokuuta 1968) oli yhdysvaltalainen kuubalaissyntyinen runoilija, näytelmäkirjailija ja muotisuunnittelija. Hänet kuitenkin tunnetaan parhaiten rakkaussuhteistaan moniin Hollywoodin näyttelijättäriin, muun muassa Marlene Dietrichiin, Greta Garboon, Alla Nazimovaan, Eva Le Gallienneen, Isadora Duncaniin, Katharine Cornelliin, Ona Munsoniin, Adele Astaireen ja Tallulah Bankheadiin.

Angela Isadora Duncan (26. toukokuuta 1877 – 14. syyskuuta 1927) oli yhdysvaltalainen itseoppinut tanssija ja koreografi, joka saavutti urallaan suuremman suosion Euroopassa kuin kotimaassaan. Hän oli plastisen tanssin tienraivaaja ja 1900-luvun uuden tanssin tunnetuimpia nimiä.

Duncan hylkäsi klassisen baletin tiukat säännöt. Hän tanssi paljain jaloin ja käytti väljiä tunikoita. Hän perusti tanssikouluja, jotka jäivät lyhytaikaisiksi, mutta hänen oppilaansa jatkoivat hänen ajatustensa levittämistä.

Duncanin elämäntyöllään on ollut merkittävä vaikutus modernin tanssin myöhempään kehitykseen. Hän loi uuden tavan ajatella tanssia ilmaisukeinona. Duncan kuvasi suhdettaan tanssiin: ”Ihmisen, kaikkien ihmisten, koko maailman täytyy tanssia, näin on aina ollut ja tulee olemaan. Turhaan sitä yritetään estää; ei tahdota ymmärtää luonnon itsensä luomaa luonnollista tarvetta. Siinä kaikki!”

Claire de Forbin La Barben (née Charles-Roux; 10 April 1908 – 1992) fought with the French Resistance during World War II. Married to the last marquess of Forbin-la Barben, she was the lover of Isabel Pell and Mercedes de Acosta.

Marie Magdalene ”Marlene” Dietrich (vuodesta 1923 Sieber, 27. joulukuuta 1901 Schöneberg, Saksa – 6. toukokuuta 1992 Pariisi, Ranska) oli saksalais-yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Hän aloitti uransa näyttämöllä ja elokuvissa 1920-luvun Berliinissä. Josef von Sternbergin ohjaama Sininen enkeli (1930) nosti Dietrichin kansainväliseen kuuluisuuteen ja johti Hollywood-uraan.

Dietrich näytteli valkokankaalla usein itsenäisen, suorasukaisen ja salaperäisen kohtalokkaan naisen rooleja. Hän pukeutui useissa elokuvissaan ja lavanäytöksissään frakkiin ja silinterihattuun, ja seksuaali- ja sukupuoliroolirajojen rikkojana hänen on sanottu olleen aikaansa edellä. Dietrichin imagossa yhdistyivät glamour, arvoituksellisuus ja ikinuori ulkonäkö.

Dietrichin menestyselokuvia ovat esimerkiksi Marokko (1930), Shanghain pikajuna (1932), Varastettu paratiisi (1936), Ei mikään enkeli (1940) ja Todistaja (1957). 1950-luvulta alkaen hän keskittyi laulajanuraansa, joka jatkui 1970-luvun puoliväliin. Hän levytti ja esitti eri maissa konserteissa vanhoja elokuvakappaleitaan ja uudempaa ohjelmistoa. Hänen menestyneimpiä levytyksiään ovat ”Lili Marleen” ja ”Sag mir, wo die Blumen sind”.

Dietrichin julkisuuskuvaan kuuluu myös toisen maailmansodan aikainen aktiivisuus taisteluhengen nostattajana natsi-Saksaa vastaan. Tunnustuksena sodanaikaisista palveluksista Dietrichille myönnettiin Medal of Freedom -kunniamerkki. Vuonna 1999 American Film Institute valitsi Dietrichin yhdeksi vuosisadan kymmenestä tärkeimmästä naisnäyttelijästä.