Kuka päivitti Julian Alaphilippe?
Marion Rousse päivitti Julian Alaphilippe : sta ?.: ään Ikäero oli 0 vuotta, 9 kuukautta ja 25 päivää.
Julian Alaphilippe
Julian Alaphilippe (s. 11. kesäkuuta 1992 Saint-Amand-Montrond) on ranskalainen maantiepyöräilijä. Hän aloitti ammattilaisuransa Etixx-IHNed-joukkueessa 2013. Hän siirtyi Omega Pharma-Quick Step -talliin 2014, ja edusti samaa joukkuetta, nimeltään sittemmin Soudal-Quick Step, vuoteen 2024 saakka. Kaudesta 2025 alkaen hän ajaa Tudor Pro Cycling Teamissa. Hän on maantieajon kaksinkertainen maailmanmestari ja useiden yksipäiväisten klassikkokilpailujen voittaja.
Alaphilippe on kilpaillut myös cyclocrossissa saavuttaen junioreiden MM-hopeaa 2010. Hän sijoittui 2015 Alejandro Valverden jälkeen toiseksi sekä La Flèche Wallonne -klassikossa että Liège–Bastogne–Liègessä. Hän oli Valverden jälkeen toinen myös La Flèche Wallonnessa 2016. Hän voitti Kalifornian ympäriajon 2016 kokonaiskilpailun 21 sekunnin erolla Rohan Dennisiin. Hän saavutti samana vuonna maantieajon EM-hopeaa. Hän voitti kahdeksannen etapin Espanjan ympäriajossa 2017. Saman syksyn Lombardian ympäriajossa hän sijoittui toiseksi 28 sekuntia Vincenzo Nibalille hävinneenä.
Alaphilippe voitti La Flèche Wallonnen 2018 kukistettuaan Alejandro Valverden neljällä sekunnilla. Hän voitti mäkikirikilpailun sekä kymmenennen ja 16:nnen etapin Ranskan ympäriajossa 2018. Viikkoa myöhemmin hän voitti Clásica de San Sebastiánin tasa-ajalla ennen Bauke Mollemaa.
Alaphilippe voitti Strade Bianchen 2019 kahden sekunnin erolla Jakob Fuglsangiin. Hän voitti samana vuonna Milano – San Remo -monumentin oltuaan yhdentoista miehen loppukirissä nopein ennen Oliver Naesenia ja Michal Kwiatkowskia. Hän voitti 2019 myös La Flèche Wallonnen niukasti ennen Jakob Fuglsangia. Ranskan ympäriajossa hän voitti kolmannen etapin ja johti kokonaiskilpailua etappien 3−5 jälkeen. Hän siirtyi kilpailun johtoon uudelleen kahdeksannen etapin jälkeen. Hän vankisti johtoaan voitettuaan 13. etapin aika-ajon ja oltuaan toinen Col du Tourmalet'lle päättyneellä 14. etapilla. Hän menetti kokonaiskilpailun johtonsa 19. etapin jälkeen ja sijoittui lopulta viidenneksi.
Alaphilippe voitti vuoden 2020 Ranskan ympäriajon toisen etapin ja johti kokonaiskilpailua sen jälkeen kolmen etapin ajan. Hän voitti samana vuonna maantieajon maailmanmestaruuden 24 sekunnin erolla Wout van Aertiin. Hän voitti 2021 La Flèche Wallonnen ohitettuaan viimeisen sadan metrin aikana Primož Rogličin. Hän voitti samana vuonna Ranskan ympäriajon avausetapin, mutta menetti kokonaiskilpailun johtonsa jo seuraavan etapin jälkeen. Flanderin MM-kilpailuissa hän puolusti menestyksekkäästi maantieajon mestaruuttaan voittamalla kilpailun 32 sekunnin erolla Dylan van Baarleen.
Lue lisää...Marion Rousse
Marion Rousse (born 17 August 1991) is a French former racing cyclist, who is best known for having won the French national road race title in 2012. She announced her retirement from racing in October 2015. Rousse is the cousin of racing cyclists David Lefèvre, Laurent Lefèvre and Olivier Bonnaire. Outside racing, Rousse has also worked as a pundit for Eurosport and France Télévisions. Since 2019, she has also served as deputy director of the Tour de la Provence. In 2021, she became race director of the Tour de France Femmes.
Lue lisää...