Kuka päivitti Hortense Mancini?

Hortense Mancini, Duchess of Mazarin (6 June 1646 – 2 July 1699), was a niece of Cardinal Mazarin, chief minister of France, and a mistress of Charles II, King of England, Scotland, and Ireland. She was the fourth of the five famous Mancini sisters, who, along with two of their female Martinozzi cousins, were known at the court of King Louis XIV of France as the Mazarinettes.

Nils Banér, född 1654, död den 29 oktober 1684 i London, var en svensk friherre, rector illustris och konvertit, som avled i en uppmärksammad duell.

Nils Banér var tredje barn och äldste son till fältmarskalken och riksrådet Gustaf Persson Banér och dennes första hustru Brita Bielke. Under faderns tid som generalguvernör över Skåne inskrevs sonen 1668 som student vid det nygrundade Lunds universitet. Här hedrades han vårterminen 1670 med att väljas till universitetets förste rector illustris, och omvaldes som sådan även höstterminen samma år. Vid detta omval uttryckte professorerna sin uppskattning av Banérs "under förra halfåret ådagalagde stora nit och berömlige förtjenster om alla academiæ angelägenheter".

Efter tiden i Lund tjänstgjorde Banér en period (från 1677) som extra ordinarie kanslist vid det kungliga kansliet i Stockholm innan han gav sig ut på en långresa i Europa. Under denna resa kom han under inflytande av katolicismen och konverterade till denna i Wien. Efter religionsbytet kunde han inte längre återvända till hemlandet och hamnade i stället så småningom i London.

I den brittiska huvudstaden blev Banér involverad i en kärleksrelation med den något äldre fransk-italienska hertiginnan Hortense Mancini, systerdotter till den franske försteministern kardinal Mazarin och en av kung Karl II:s mätresser. Härigenom gjorde han sig på något sätt till ovän med Mancinis systerson, prins Philippe av Savojen-Soissons (en bror till den sedermera berömde fältherren Eugen av Savojen). Konflikten resulterade i en duell i Hyde Park där Banér sårades så allvarligt i buken att han avled. Han begravdes i St Martin-in-the-Fields. Händelsen rapporterades hem till Sverige av den svenske envoyén i London Johan Leijonbergh. Hortense Mancini skall, enligt hennes förtrogne Charles de Saint-Évremond, ha varit så förtvivlad över sin svenske älskares död att hon övervägde att gå i kloster.

Kaarle II (engl. Charles II); (29. toukokuuta 1630 St Jamesin palatsi, Lontoo, Englannin kuningaskunta – 6. helmikuuta 1685 Lontoo) oli Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas vuosina 1660–1685.

Hän oli sisällissodan jälkeen mestatun Kaarle I:n ja kuningatar Henrietta Marian poika. Lyhyen tasavaltakauden jälkeen parlamentti kutsui Kaarle II:n Englantiin, ja monarkia samoin kuin anglikaanisen kirkon valta palautettiin. Kuningas oli monissa asioissa parlamentin myötävaikutuksesta riippuvainen, eikä tasavallan tukijoita rangaistu kovin ankarasti. Kaarle I:n kuolemantuomion allekirjoittajat tosin teloitettiin, ja Oliver Cromwellin maalliset jäännökset vietiin pois Westminster Abbeystä.

Kaarle II:n kauden alussa sattui kaksi pahaa onnettomuutta: suuri ruttoepidemia vuonna 1665 ja Lontoon suuri palo heti seuraavana vuonna, jolloin ruttoa levittäneiksi luullut rotat ilmeisesti kuolivat tulipalossa sukupuuttoon. Myöhemmin Kaarlelle aiheuttivat ongelmia sodat Hollannin kanssa sekä se, että häntä epäiltiin – osin syystäkin – aikeista palauttaa maa katoliseksi, mihin liittyivät vehkeilyt Ranskan Ludvig XIV:n kanssa.

Kaarle II on tunnettu naisseikkailuistaan ja lukuisista rakastajattarista. Hänellä oli ainakin 14 aviotonta lasta, mutta ei yhtään kruununperijäksi oikeutettua jälkeläistä.

Kiista siitä, oliko Kaarlen katolisella veljellä Yorkin herttua Jamesilla, tulevalla Jaakko II:llä oikeus päästä protestanttiseksi vakiintuneen maan hallitsijaksi, synnytti brittien puoluejärjestelmän siemenen: muodostui kaksi puoluetta, herttua Jamesin hyväksyvät toryt ja tämän torjuvat whigit. Whigien salaliitto kuninkaan murhaamiseksi paljastui, toryjen kanta voitti, ja Jaakko II peri Kaarlen kuoltua kruunun.