Kuka päivitti Nicholas Hoult?
Jennifer Lawrence päivitti Nicholas Hoult : sta .: ään Ikäero oli 0 vuotta, 8 kuukautta ja 8 päivää.
Nicholas Hoult

Nicholas Caradoc Hoult (s. 7. joulukuuta 1989 Wokingham, Englanti) on englantilainen näyttelijä. Hän on saanut useita tunnustuksia, mukaan lukien ehdokkuuden British Academy Film Award -palkintoon, kaksi Golden Globe -ehdokkuutta, ja Primetime Emmy Award -ehdokkuuden. Hänen menestyksekäs uransa elokuvissa alkoi 11-vuotiaana, kun hän esitti Marcusta vuoden 2002 elokuvassa Poika About a Boy (2002).
Vuonna 2009 Hoult esiintyi näytelmässä New Boy Trafalgar Theatressa Lontoossa. 17-vuotiaana hän esitti päähenkilö Tony Stonemia brittiläisessä nuortensarjassa Skins – liekeissä (2007–2008). Rooli auttoi häntä siirtymään lapsitähdestä monimutkaisempiin ja tummempiin hahmoihin elokuvateollisuudessa, mikä johti menestykseen ja kriitikoiden tunnustukseen. Kului kuitenkin vuosikymmen, ennen kuin hän palasi televisioon esittäen Venäjän keisari Pietari III:ta sarjassa The Great (2020–2023).
Houltin muita merkittäviä roolisuorituksia on ollut elokuvissa A Single Man (2009), X-Men: First Class (2011), Warm Bodies (2013), Mad Max: Fury Road (2015), The Favourite (2018), The Menu (2022), Renfield (2023), The Order (2024), Juror No. 2 (2024), Nosferatu (2024) ja Superman (2025).
Lue lisää...Jennifer Lawrence

Jennifer Shrader Lawrence (s. 15. elokuuta 1990 Louisville, Kentucky) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä.
Hänen ensimmäinen iso roolinsa oli televisiosarjassa Bill Engvall Show (2007–2009). Hänen ensiesiintymisensä oli vuoden 2008 independent-elokuvassa Garden Party, ja näytteli samana vuonna myös elokuvissa The Poker House ja The Burning Plain. Lawrence teki läpimurtonsa draamaelokuvassa Winter’s Bone (2010), josta hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. 20-vuotiaana hänestä tuli kaikkien aikojen toiseksi nuorin naisnäyttelijä, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta.
Lawrence sai kansainvälistä kuuluisuutta näyteltyään Katniss Everdeenia Nälkäpeli-elokuvasarjassa (2012–2015). Hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla David O. Russellin ohjaamasta romanttisesta draamakomediasta Unelmien pelikirja vuonna 2012. Samalla hänestä tuli tuon kategorian toiseksi nuorin voittaja. Hän on työskennellyt Russellin kanssa myös elokuvissa American Hustle (2013) ja Joy (2015). Lawrence tunnetaan myös roolistaan Mystikkona elokuvissa X-Men: First Class (2011), X-Men: Days of Future Past (2014) ja X-Men: Apocalypse (2016) ja Dark Phoenix (2019). Lawrence piti taukoa näyttelemisestä huonosti arvosteluissa pärjänneiden elokuvien Passengers (2016) ja Red Sparrow (2018) jälkeen, kunnes palasi satiirielokuvassa Don’t Look Up (2021).
Vuonna 2012 Rolling Stone -lehdessä Lawrencea sanottiin Yhdysvaltojen lahjakkaimmaksi nuoreksi naisnäyttelijäksi. Vuonna 2013 Time valitsi hänet 100 Most Influential People -listalle ja samana vuonna Elle kutsui häntä vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi viihdeteollisuudessa. Vuonna 2014 Forbes nimesi hänet maailman vaikutusvaltaisimmaksi naisnäyttelijäksi. Forbesin mukaan Lawrence on ollut eniten ansainnut naisnäyttelijä vuosina 2015 ja 2016 52 miljoonan ja 48 miljoonan dollarin vuosiansioillaan.
Lawrence tunnetaan mediassa feministinä ja Planned Parenthood -järjestön puolestapuhujana. Hän on Jennifer Lawrence Foundation -hyväntekeväisyysjärjestön perustaja. Hän on myös tuotantoyhtiö Excellent Cadaverin perustaja.
Lue lisää...