Kuka päivitti Millie?
Peter Asher päivitti Millie ?: sta ?.: ään Ikäero oli 3 vuotta, 3 kuukautta ja 14 päivää.
Millie
Millie eli Millie Small (oik. Millicent Dolly May Small; 6. lokakuuta 1946 Clarendon, Jamaika – 5. toukokuuta 2020 Lontoo, Iso-Britannia) oli jamaikalaissyntyinen laulaja. Hän teki ensimmäisen levytyksensä vuonna 1960 sen jälkeen, kun oli voittanut Kingstonissa kykyjenetsintäkilpailun. Aluksi Millie esiintyi Roy Pantonin kanssa duona, jonka nimi oli Roy and Millie. Vuoden 1963 lopussa hän matkusti Lontooseen, jossa hän uudelleen levytti The Cadillacsin kappaleen ”My Boy Lollipop” ska-versiona. Siitä tuli vuonna 1964 todellinen hitti ympäri maailman, myös Suomessa. Se on Millien menestynein levytys. Ensilevytys oli jäänyt Beatles-huuman varjoon. Millie vieraili Suomessa joulukuussa 1964, jolloin hän konsertoi ja esiintyi televisiossa. Marion Rung on tehnyt kappaleesta samannimisen coverversion suomeksi ja Lotta & Anders Engbergs Orkester ruotsiksi (”På min sommaräng”).
Millien musiikkityyli edustaa jamaikalaista ska-tyyliä, joka syntyi 1950-luvulla ja levisi 1960-luvun alussa Britanniaan. ”My Boy Lollipopia” onkin pidetty ensimmäisenä kansainväliseen suosioon nousseena ska-levytyksenä.
Millie jatkoi esiintymisiä ja kiertueita 1970-luvun alkupuolelle saakka. Hän asui silloin Singaporessa ja palasi sitten Britanniaan, jonne hän asettui asumaan. Hänellä on aikuinen tytär, joka on opiskellut taiteita ja musiikkialaa.
Lue lisää...Peter Asher
Peter Asher (born 22 June 1944) is an English guitarist, singer, manager and record producer. He came to prominence in the 1960s as a member of the pop music vocal duo Peter and Gordon before going on to a successful career as a manager and record producer, helping to foster the recording careers of James Taylor and Linda Ronstadt among others.
As of 2018, he tours alongside Jeremy Clyde of Chad and Jeremy in a new duo, Peter and Jeremy, who perform hits from both of their respective catalogues. In 2019, Asher published a book The Beatles from A to Zed about his personal reminiscences about the band.
Lue lisää...