Kuka päivitti Macalda di Scaletta?

Macalda di Scaletta (or Machalda; c. 1240 in Scaletta Zanclea – after October 14, 1308? in Messina) was a Sicilian baroness and lady-in-waiting during the Angevin and Aragonese periods. The daughter of Giovanni di Scaletta and a Sicilian noblewoman, Macalda was noted for her political conduct, inclination to betray marriage (political and human), and for her promiscuous sexual habits; because of this dissoluteness, even having a brush with "suspicion of incest," tended to morph into an "exhibitionism veined with nymphomania." She was the wife of the Grand Justiciar of the Kingdom of Sicily, Alaimo da Lentini.

Reportedly ambitious, judicious, and educated in matters of the military, Macalda deployed her influence first in the circle of Charles of Anjou and then at the court of Peter III of Aragon, whom, according to a chronicler of the time, Macalda tried to seduce, but without success. She lived in a time of upheavals in the Kingdom of Sicily, which were marked by the bloody revolt of the Sicilian Vespers, and which led to the change from Angevin to Aragonese rule.

Practicing intrigue at court, but also vying with Queen Constance of Hohenstaufen, Macalda had a role in at first favoring, and then toppling, the political fortunes of her second husband, the Alaimo da Lentini, who had been one of the major champions of the Sicilian Vespers.

Macalda's career has left behind a recognizable historical trace, though variously treated in the chronicles of her time. One of these, the Historia Sicula by the contemporaneous Messinese chronicler Bartholomaeus of Neocastro, is aggressive towards her character, but some suspect that the political motives influencing the pro-Aragonese Neocastro may not have been the only factor in his bitterness towards Macalda, and that he was "one of the victims of the woman's spell."

Besides her military education, Macalda is also noted for her ability to play chess, which was unusual for a woman of her time, and historical evidence suggests that she was probably the first person in Sicily who learned how to play it.

Her singular figure, inhabiting the pages of chronicle and history, is transfigured in the collective memory, in folklore, and in the collective imagination. Macalda became the protagonist of popular traditions, myths, and legends of Sicily, such as one in Catania about the well of Gammazita.

A distant echo of Macalda's passion for the Aragonese sovereign, which the chronicler Neocastro disseminated in caustic tones, also seems to reverberate in Boccaccio's storytelling, with an enormous difference of tones and accents, in a much more idealized and rarefied courtly and knightly context in the Decameron: the tale of Lisa Puccini's love for King Peter of Raona (Aragon).

Pietari III Suuri (kat. Pere el Gran; 1239 – 2. marraskuuta 1285) oli Aragonian kuningas vuodesta 1276 kuolemaansa asti.

Pietari toimi isänsä Jaakko I:n kuoleman jälkeen Aragonian ja Valencian kuninkaana sekä Barcelonan kreivinä. Sen sijaan Mallorcan kruunu meni hänen veljelleen Jaakolle. Aragonia oli saattanut reconquistan päätökseen ja ajanut maurit pois rajoiltaan jo Jaakko I:n hallituskaudella, jolloin nuori Pietari osallistui Valencian ja Murcian valloituksiin. Niinpä hän saattoi hallitsijana ollessaan keskittyä valtakuntansa laajentamiseen Välimeren alueella.

Pietari meni vuonna 1262 naimisiin sisilialaisen vallantavoittelijan Manfredin tyttären Constantia Sisilialaisen kanssa. Kun Sisiliassa nousi kapina vuonna 1282, Pietari valloitti saaren ja hänet kruunattiin sen kuninkaaksi Palermossa. Hän oli varmistanut tälle Bysantin ja Kastilian tuen, mutta Ranska ja paavi raivostuivat ja Pietari julistettiin kirkonkiroukseen.

Sisilian valtaus aiheutti myös sisäpoliittisia ongelmia, sillä aatelisto oli tyytymätön kalliin sotaretken aiheuttamaan verorasitukseen. Pietari pelkäsi aateliston nousevan kapinaan ja suostui näitä hyvitelläkseen sopimukseen, jossa sitoutui kutsumaan Aragonian parlamentin (Cortes) koolle säännöllisesti. Muutamia vuosia myöhemmin hän teki samanlaisen sopimuksen myös Katalonian parlamentistä.

Alkuvuonna 1283 Pietari valtasi Calabrian ja häiritsi merenkulkua sieltä pohjoiseen aina Napolin seudulla asti. Kaarle Valois huolestui asemastaan, ja haastoi Pietarin taisteluun johon kumpikin sai tuoda sata ritariaan. Osapuolet saapuivat sovitulle paikalle eri aikoina, koska Pietari joutui väistämään väijytystä matkan varrella. Niinpä kumpikin osapuoli katsoi vastapuolen luovuttaneen ja kirjasi taistelun omaksi voitokseen.

Vuonna 1284 Valois’n kreivi Kaarle liittoutui Pietarin veljen, Mallorcan kuninkaan Jaakko II:n kanssa. Paavi nimesi Kaarlen Aragonian kuninkaaksi. Ranskalaiset hyökkäsivät Roussilloniin suurella sotajoukolla, kuningas Filip III:n ja Kaarlen johdolla. He piirittivät Gironaa, mutta kaupungin vastarinta antoi Pietarin laivastolle aikaa tulla paikalle. Ranskalaiset onnistuivat lopulta valtaamaan kaupungin, mutta joukot kärsivät pahasti ja niissä levisi kulkutauti. Myös kuningas Filip sairastui ja kuoli Perpignanissa.

Tämän voiton jälkeen Pietari päätti lähteä rankaisemaan veljeään petturuudesta. Matka keskeytyi kuitenkin lähtösatamaan kuninkaan sairauden takia. Hän kuoli Vilafranca del Penedèsissä marraskuussa 1285. Hänet haudattiin Tarragonaan Santa Maria de Santes Creus -luostariin.

Pietarilla oli vaimonsa Constantia Sisilialaisen kanssa kaksi tytärtä ja neljä poikaa: Alfonso III, Jaakko II, Sisilian Fredrik II ja Pedro. Tyttäristä Isabella Aragonialainen meni naimisiin Portugalin kuninkaan Dinis I:n kanssa ja Iolanda Aragonialainen Napolin kuninkaan Robertin kanssa. Lisäksi Pietarilla tiedetään olleen ainakin seitsemän aviotonta lasta rakastajattariensa kanssa.

Pietaria on pidetty keskiaikaisen ritarin perikuvana, ja häntä kuvataan Danten, Boccaccion ja Shakespearen teoksissa. Hän oli isänsä Jaakko I:n tavoin taiteiden suojelija, erityisesti runouden ystävä. Hän oli itsekin trubaduuri. Cerverí de Girona opetti häntä kirjoittamaan runoja ja lauluja.