Kuka päivitti Josh Hutcherson?

  • Claudia Traisac päivitti Josh Hutcherson : sta ?.: ään Ikäero oli 0 vuotta, 2 kuukautta ja 2 päivää.

Josh Hutcherson

Josh Hutcherson

Joshua Ryan ”Josh” Hutcherson (s. 12. lokakuuta 1992 Union, Kentucky) on yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä. Hän aloitti näyttelemisen jo lapsena esittämällä useita pieniä elokuva- ja televisiorooleja. Hutcherson on näytellyt pääosat elokuvissa Matka maan keskipisteeseen (2008) ja Silta salaiseen maahan (2007). Hänellä on rooli vuonna 2012 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Matka 2: Salainen saari.

Hutchersonin todellisena läpimurtona voidaan pitää Peeta Mellarkin roolia Nälkäpeli-elokuvasarjassa. Sarjan ensimmäinen osa, Nälkäpeli, oli yksi vuoden 2012 odotetuimmista elokuvista ja sai maailmanensi-iltansa 23. maaliskuuta 2012. Sen jatko-osia ovat Vihan liekit (2013), Matkijanärhi, osa 1 (2014) ja Matkijanärhi, osa 2 (2015).

Myös elokuvanteko on aina kiinnostanut Hutchersonia ja hän on toiminut vastaavana tuottajana kolmessa elokuvassa, joissa on myös ollut pääosassa. Hutcherson on uransa alusta saakka voittanut muun muassa useita Young Artist- ja Teen Choice -palkintoja sekä saanut lukuisia ehdokkuuksia.

Lue lisää...
 

Claudia Traisac

Claudia Traisac

Claudia Hernández Blas (born 14 December 1992), professionally known as Claudia Traisac, is a Spanish actress. She is best known for her roles in Escobar: Paradise Lost (2014) and Cuéntame (2006–2018).

She made her feature film debut as an actress in The 7th Day. She starred in the musicals Hoy No Me Puedo Levantar at the Teatro Coliseum, and La Llamada at the Teatro Lara in Madrid.

Since 2013 she has been in a relationship with actor Josh Hutcherson.

Lue lisää...