Kuka päivitti Herpyllis?

Herpyllis of Stagira (Greek: Ἑρπυλλίς) was Aristotle's companion and lover after his wife, Pythias, died. It is unclear whether she was a free woman (as it appears in the surviving Greek version of Aristotle's will) or a servant (as in the Arabic version).

Together Aristotle and Herpyllis had a son, named Nicomachus after Aristotle's father. Nicomachus was quite young when Aristotle wrote his will, as can be seen from the fact that Nicanor, Aristotle's nephew by his sister Arimneste, was appointed guardian until Nicomachus came of age.

It is possible that Herpyllis may have been Aristotle's wife, as Eusebius states that they were married. In his will, Aristotle ensured that Herpyllis was provided for, in return for her goodness to him. These provisions stated that if she wished to be married, the trustees of his estate should ensure that she was married to a worthy man. If, however, she did not wish to marry, the will granted her residence in his house in Stagira, and ordered that it be furnished according to her wishes. Additionally, he left her a bequest of money.

Aristoteles (m.kreik. Ἀριστοτέλης, Aristotelēs; 384 eaa. Stageira – 322 eaa.) oli antiikin kreikkalainen filosofi ja tiedemies. Häntä pidetään opettajansa Platonin ohella yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneista filosofeista.

Aristotelesta on pidetty koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Hän oli ensimmäinen, joka luokitteli inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppialoikseen, kuten matematiikka ja biologia. Monet näistä luokitteluista ovat edelleen käytössä. Aristoteleen kiinnostuksen kohteet olivat hyvin laaja-alaiset, ja tämä näkyy myös hänen teoksissaan, jotka käsittelevät monia aiheita. Luonnontieteissä Aristoteles tutki muun muassa anatomiaa, tähtitiedettä, embryologiaa, maantiedettä, geologiaa, meteorologiaa, fysiikkaa ja eläintiedettä. Filosofiassa hän kirjoitti muun muassa estetiikasta, taloudesta, etiikasta, metafysiikasta, hallinnosta, politiikasta, psykologiasta, retoriikasta ja teologiasta. Hänen kirjoituksensa koskettivat myös koulutusta, kirjallisuutta ja runoutta.

Aristoteleen teokset tarjosivat perustan erityisesti keskiajan skolastiselle ajattelulle sekä lännessä että arabiankielisessä maailmassa. Teoksia käytettiin yliopistollisina oppikirjoina vielä 1600-luvulle, uuden ajan alkuun, saakka. Samalla aristoteelinen luonnontiede ja sen mukainen todellisuuskäsitys hallitsivat tieteessä 2 000 vuotta niin kutsuttuun tieteelliseen vallankumoukseen saakka.