Kuka päivitti Alma?
Natalia Kallio päivitti Alma ?: sta ?.: ään
Alma
Alma (oikealta nimeltään Alma-Sofia Miettinen s. 17. tammikuuta 1996 Kuopio) on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Alma nousi alun perin julkisuuteen Idols-laulukilpailun seitsemännellä kaudella, jonka myötä hän siirtyi tuomarina toimineen Sini Sabotagen tuplaajaksi. Vuonna 2014 Alma solmi levytyssopimuksen PME Recordsin kanssa, ja kaksi vuotta myöhemmin maailmanlaajuisen sopimuksen Universal Musicin kanssa. Alma vaihtoi Universalilta Sonylle vuonna 2019.
Alma julkaisi debyyttisinglensä "Karma" kesäkuussa 2016, jota seurasi EP Dye My Hair lokakuussa. "Karma" sijoittui julkaistessaan Suomen latauslistan ensimmäiselle sijalle ja singlelistan sijalle viisi. Myöhemmät singlejulkaisut ovat saavuttaneet Suomen ohella myös listasijaa ulkomailla, muun muassa Britanniassa, Saksassa ja Itävallassa. Toukokuussa 2020 debyyttialbuminsa Have U Seen Her? julkaissut Alma on myös vieraillut muiden artistien julkaisuilla, mm. Felix Jaehnen, Tove Lon ja Charli XCX:n, ja saanut yhteensä 14 Emma-ehdokuutta, joista hän on voittanut kolme, viimeisimpänä Kriitikoiden valinta -pystin huhtikuussa 2023 julkaistulla toisella albumillaan Time Machine. Lisäksi Alma on palkittu kahdella Vuoden vienti -Emmalla, sekä Suomi-palkinnolla vuonna 2017. Samana vuonna Alma voitti myös MTV Europe Music Awardsin Suomen kategorian. Almasta kertova Pamela Tolan ohjaama dokumenttielokuva Alma – Life Must Be Beautiful julkaistiin maaliskuussa 2024.
Lue lisää...Natalia Kallio
Natalia Kallio (s. 1996 Järvenpää) on suomalainen kirjailija, ihmisoikeusaktivisti ja ihmisoikeuskouluttaja. Hänen englanninkielinen esikoisrunokokoelmansa She Needs Bigger Boots ilmestyi vuonna 2019. Vuonna 2022 ilmestyi Kallion autofiktiivinen esikoisromaani Kotileikki. Hänet valittiin vasemmistoliiton listalta Helsingin kaupunginvaltuutetuksi vuoden 2025 kuntavaaleissa.
Lue lisää...