Kuka päivitti ?

  • Radek Štěpánek päivitti ?: sta ?.: ään Ikäero oli 11 vuotta, 3 kuukautta ja 9 päivää.

  • Radek Meidl päivitti : sta .: ään Ikäero oli 1 vuotta, 3 kuukautta ja 11 päivää.

Syntynyt
Kuvaus lisätään pian.
 

Radek Štěpánek

Radek Štěpánek

Radek Štěpánek (s. 27. marraskuuta 1978 Karviná, Tšekkoslovakia) on tšekkiläinen tennispelaaja. Hän on yltänyt Grand Slam -turnauksissa parhaimmillaan puolivälieriin Wimbledonissa 2006. Hän on myös yltänyt neljännelle kierrokselle Ranskan avoimissa 2008 ja Yhdysvaltain avoimissa 2009. Hän on voittanut urallaan kaksinpelissä viisi ja nelinpelissä 16 ATP-turnausta. Hän on ollut parhaimmillaan kaksinpelissä kahdeksantena maailmanlistalla. Štěpánekia valmentaa Petr Korda.

Štěpánek voitti urallaan ensimmäisen kerran kaksinpelin ATP-turnauksen Rotterdamissa helmikuussa 2006. Hän voitti loppuottelussa Christophe Rochusin eräluvuin 6–0, 6–3. Heinäkuussa 2007 hän voitti Los Angelesin turnauksen loppuottelussa James Blaken lukemin 7–6(7), 5–7, 6–2. Vuoden 2009 ensimmäisessä turnauksessaan Brisbanessa hän voitti loppuottelussa Fernando Verdascon lukemin 3–6, 6–3, 6–4. Kuukautta myöhemmin hän voitti San Josén turnauksen loppuottelussa Mardy Fishin lukemin 3–6, 6–4, 6–2. Viidennen turnausvoittonsa hän saavutti Washingtonin turnauksessa elokuussa 2011 voitettuaan loppuottelussa Gaël Monfilsin lukemin 6–4, 6–4.

Wimbledonin turnauksessa 2006 Štěpánek selviytyi puolivälieriin. Hän voitti ensin kolmieräisessä ottelussa Frank Dancevicin, sitten neljässä erässä Xavier Malissen sekä viidessä erässä Juan Carlos Ferreron ja Fernando Verdascon. Puolivälierissä hän hävisi Jonas Björkmanille lukemin 6–7(3), 6–4, 7–6(5), 6–7(7), 4–6.

Ensimmäisen nelinpelin ATP-turnausvoittonsa Štěpánek saavutti Prahassa vuonna 1999 parinaan Martin Damm. Tämän jälkeen hän on voittanut neljä muutakin nelinpeliturnausta Martin Dammin kanssa, neljä turnausta Leander Paesin kanssa, kolme voittoa Petr Luxan parina sekä yhden voiton Michal Tabaran, Jiří Novákin, Paul Hanleyn ja Tommy Haasin kanssa.

Lue lisää...
 

 

Radek Meidl

Radek Meidl (born November 25, 1988) is a Czech professional ice hockey player. He is currently playing for Leeds Chiefs of the National Ice Hockey League (NIHL).

Meidl made his Czech Extraliga debut playing with HC Oceláři Třinec during the 2015-16 Czech Extraliga season.

He is the younger brother of Václav Meidl.

Lue lisää...