Kuka päivitti Erik Stagnelius?

Erik Johan Stagnelius (14. lokakuuta 1793 Gärdslösa, Öölanti, Ruotsi – 3. huhtikuuta 1823 Tukholma, Ruotsi) oli ruotsalainen romantiikan ajan runoilija ja näytelmäkirjailija.

Stagnelius oli lapsesta saakka ruumiillisesti kivulloinen, joskin henkisesti varhain kehittynyt. Hän eli lähes erakkona opiskellessaan pari vuotta Lundin ja Upsalan yliopistoissa ja jouduttuaan sitten Tukholmaan pieneen kanslistin virkaan. Hän kuoli nuorena sairauden ja elämän ristiriitojen murtamana. Loppuvuosina hänen luontainen synkkyytensä kehittyi sairaalloisiksi kohtauksiksi, ja hän turvautui toisinaan huumaaviin aineisiin tuskien lievittämiseksi. Parhaiten häntä kuitenkin auttoi laulu.

Stagneliuksen monipuolinen tuotanto kuvastaa hänen runoilijalaatunsa erikoisuutta ja levotonta etsintää. Siinä ilmenee toisaalta elämänjanoa ja aistillisuutta, toisaalta taas synnintuntoa, kaiken maallisen halveksimista ja haaveellista ikävöimistä ylimaallista ihannetta kohti. Stagnelius puki tunnelmansa kuvallisiksi runonäyiksi, joiden sanonnoissa tuntuu usein vaikutusta itämaiden mystisestä filosofiasta, gnostilaisuudesta, mutta joiden yli kaareutuu samalla puolittain antiikkinen rauha. Stagnelius on antiikista vaikutteita saanut uusromantikko. Hän sai ensin huomiota eeppisellä runoelmalla Vladimir den Store (1817), jossa hän ylistää kristinuskon voimaa. Hän sai Ruotsin akatemian palkinnon opetusrunollaan Qvinnan i Norden (1818), mutta selvimmin hänen elämänkäsityksensä ilmenee runokokoelmassa Liljor i Saron (1821–1822).

Stagneliuksen runotuotanto, kuten muun muassa rakkauslaulut, virret, romanssit, elegiat ja idyllit, kuuluvat ehyen rakenteensa, sanonnan täyteläisyyden sekä poljennollisen rikkautensa ja soinnillisuutensa puolesta aikansa Ruotsin runouden parhaimmistoon. Hänen muita teoksiaan ovat antiikkisaiheinen murhenäytelmä Bacchanterna eller fanatismen (1822), pohjoismaiset näytelmät Visbur ja Sigurd Ring, romanttinen Riddartornet sekä kristittyjen vainoista kertova näytelmä Martyrerna (suom. 1848). Osa tuotannosta julkaistiin hänen lyyristen runojensa ohella vasta hänen kuolemansa jälkeen (1824–1826).

J. L. Runeberg sai vaikutteita Stagneliuksen tuotannosta, johon hän tutustui jo 1820-luvulla, mutta otti myöhemmin etäisyyttä tämän panteismiin.

Erik Johan Hummerhielm, född 15 april 1784 i Kristvalla församling, Kalmar län, död 9 februari 1855 i Hedvig Eleonora församling, Stockholms stad, var en svensk friherre och militär.